Uutishuone
Tari Aho: Työhyvinvoinnista huolehditaan yhdessä
Työssäkäynti on tärkeä osa työikäisen ihmisen elämää. Työ tarjoaa toimeentulon lisäksi mahdollisuuden tehdä merkityksellisiä asioita yhdessä työyhteisön jäsenenä. Voimme saada työntekijöinä voimavaroja jo siitä, että kuulumme yhteisöön.
Työpaikalla toimiminen vaatii sen jäseniltä ponnisteluja yhteisen tavoitteen eteen. Työhyvinvoinnilla on suuri merkitys siinä, että jokainen työyhteisön jäsen pystyy toimimaan parhaalla tavalla. Tutkimusten mukaan hyvinvointi työssä lisää työntekijän motivaatiota, tehokkuutta ja tuottavuutta. Lisäksi työhyvinvointi tukee yksilön elämänhallintaa. Työhyvinvointi on tärkeää niin yksilön itsensä kannalta kuin organisaation näkökulmasta – hyvinvoiva työntekijä saa työnsä tehtyä ja edistää siten työpaikkansa tavoitteiden saavuttamista.
Henkilöstöön, työhön ja työympäristöön liittyvät toimet vaikuttavat pitkälti työhyvinvointiin. Työn ja työpaikan kuormitustekijöiden hallintaan sekä työn voimavaratekijöiden vahvistamiseen ja lisäämiseen on tärkeää kiinnittää huomiota. Työyhteisöissä tehtävät selvitykset auttavat havaitsemaan mahdolliset puutteet tai korjattavat asiat ja tukevat tätä kautta myös riskien ehkäisyä sekä kuormitustekijöiden hallintaa.
Työyhteisön johdolla sekä esimiehillä on lähtökohtaisesti vastuu siitä, että työhyvinvoinnin ylläpitäminen ja kehittäminen toteutuvat, mutta työpaikan työhyvinvoinnin edistäminen on sekä työnantajan että työntekijöiden vastuulla. Työhyvinvointia tuleekin ylläpitää ja kehittää yhdessä tavoitteena aina entistä paremmin voiva työyhteisö.
Sivistan uudessa Hyvä olla töissä -sarjassa Sivistan jäsenet pääsevät ääneen ja kertovat työhyvinvoinnin edistämiseen tähtäävistä teoistaan. Tarinoita julkaistaan seuraavien viikkojen aikana video- ja artikkelimuodossa. On tärkeää tuoda esiin onnistumisia ja hyviä käytänteitä, sillä hyvinvoiva henkilöstö on sivistysalan menestystekijä.





