Enemmän tehoa ja elinvoimaa kumppanuuksilla ammatilliseen koulutukseen (ETEKA)
Sivistan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa ETEKA-hankkeessa tähdätään ammatillisen koulutuksen strategisen johtamisen kehittämiseen ja yksityisten toimijoiden roolin vahvistamiseen työelämän osaajatarpeisiin vastaamisessa. Hankkeen toimikausi ulottuu kevääseen 2027.
Ammatillisen koulutuksen toimintaympäristö ja rahoituspohja on läpikäynyt monenlaisia muutoksia viime vuosina ja oppilaitoksia haastetaan monelta suunnalta. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman ETEKA-hankeen kautta tehostetaan oppilaitosten toiminnan vaikuttavuutta sekä kehitetään koulutuksen järjestäjien strategista johtamista. Näin lisätään oppilaitosten valmiuksia vastata ammatilliseen koulutukseen kohdistuviin odotuksiin.
Kohderyhmä
- Yksityisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien operatiivinen ja hallinnollinen johto sekä näiden mukaan kutsumat sidosryhmät.
Tavoitteet
- Edistää yksityisten koulutuksen järjestäjien strategista johtajuutta ja kumppanuuksia.
- Vahvistaa oppilaitoksista valmistuvien työllistymistä.
- Edistää sujuvia siirtymiä ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun ja kehittää koulutuksen järjestäjien, elinkeinoelämän ja työllisyysalueiden välistä yhteistyötä.
- Edesauttaa positiivista mielikuvaa ammatillisesta koulutuksesta.
Toteutus
- ETEKA-hanketta toteutetaan yhteistyössä Sivistan ja yksityisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien operatiivisen ja hallinnollisen johdon sekä koulutuksen järjestäjien mukaan kutsumien sidosryhmien kanssa.
- Hanketta toteutetaan pääasiassa toiminnallisissa alueellisissa työpajoissa, joissa pureudumme kerrallaan yksittäisen oppilaitoksen strategisen johtamisen edistämiseen.
- Oppilaitoskohtaisten työpajojen lisäksi järjestämme koulutusalakohtaisia tai koko yksityisen ammatillisen koulutuksenjärjestäjäkentän yhteisiä tilaisuuksia, joissa keskitymme yhteisiin strategisen johtamisen teemoihin.
- Hankkeeseen osallistuvien organisaatioiden edustajista muodostetaan teemoittain asiantuntijatiimejä. Näin hankkeen kehitystyö integroidaan saumattomasti koulutuksen järjestäjien arkeen.
Tapahtumat
Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun – sujuvat siirtymät ja yhteistyön mahdollisuudet
Tilaisuudessa kuulemme ajankohtaista tietoa ammatillisen koulutuksen suorittaneiden korkeakoulusiirtymistä, opintoihin ohjaamisesta, opinnoissa menestymisestä ja hyvistä käytännöistä edelleen vahvistaa ammatillisen koulutuksen suorittaneiden korkeakoulusiirtymiä.
Ohjelma
12.00-12.10 Tervetulosanat Sivista, toimitusjohtaja Jenni Järvelä
OKM, neuvotteleva virkamies Ville Heinonen
ETEKA- ja JATKOON-hankkeiden tulosten esittely
OPH, opetusneuvos Tuija Artama puheenvuoro
13.30-14.00 Kahvitauko
Opiskelijapuheenvuoro
Paneelikeskustelu: AMKE Satu Ågren, Arene Pekka Petäkoski, Unifi Heidi Rättyä ja OKM Ville Heinonen
Kommenttipuheenvuorot: Hyria koulutus Oy apulaisrehtori Juho Pakarinen, SAMK rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta, Itä-Suomen yliopiston jatkuvan oppimisen keskuksen johtaja Tero Karjalainen
15.45-16.00 Yhteenveto ja tilaisuuden päätös Sataedun kuntayhtymän johtaja Matti Isokallio
Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun – sujuvat siirtymät ja yhteistyön mahdollisuudet
Tilaisuus järjestetään Eteläranta 10, Helsingissä (hybridisti) 30.11. klo 12-16. Tilaisuuden lomassa monipuolinen kahvitarjoilu.
Ilmoittaudu mukaan täältä. Etäosallistujille lähetetään osallistumislinkki tilaisuutta edellisenä päivänä.
Hankkeen tuotoksia
Kysy lisää
- Sari Aarnio, projektipäällikkö
p. 050 408 3258, sari.aarnio@sivista.fi








