Arkisto: toukokuu 2021
Aalto-yliopistossa opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen tehdään jatkuvaa kehittämistyötä
Opiskelijoiden jaksaminen ja hyvinvointi ovat puhuttaneet jo kauan oppilaitoksia ja korkeakouluja. Koronapandemian pitkittyessä, opiskelijoiden jaksamiseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Työtä opiskelijoiden jaksamisen ja tukemisen eteen on tehty pitkään. Tarpeet kuitenkin muuttuvat, erityisesti nykyisen poikkeustilanteen vuoksi, joten tekemistä vielä riittää. Tutustuimme jäsenistömme opiskelijoille tarjottaviin hyvinvointia tukeviin palveluihin. Aalto-yliopistosta haastattelimme opintopsykologi Merita Petäjää. Kysyimme myös yliopisto-opiskelijoita…
Lue lisääSivistystyönantajat: Lisätalousarvion kohdennukset koulutukseen ja tutkimukseen välttämättömiä
Sivistystyönantajat pitää hallituksen kolmannessa lisätalousarviossa suunnattua 111 miljoonan kokonaisuutta lasten ja nuorten koronahaittojen lievennykseen perusteltuna. Kokonaisuudesta 69 miljoonaa kohdistetaan suoraan koulutuksen järjestäjille ja korkeakouluille. – Lähes puolitoista vuotta jatkuneet poikkeukselliset opetusjärjestelyt ovat jättäneet kaikilla koulutusasteilla merkittävän jäljen. Etäopetusjaksoista aiheutunut oppimisvaje on kurottava umpeen pikaisesti, Sivistystyönantajien johtaja Laura Rissanen korostaa. Määrärahojen tarkemmasta jaosta on tarkoitus sopia…
Lue lisääDigitaalisella opetusjärjestelmä ViLLEllä ratkaisuja oppimisvajeen paikkaamiseen
Turun yliopistossa on vuodesta 2016 toiminut Oppimisanalytiikan keskus, joka on monitieteinen digitaalisia ratkaisuja kehittävä tutkimuskeskus. Yksi keskuksen päätavoitteista on edistää koulutusteknologian ja oppimiseen liittyvän analytiikan käyttöä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Keskuksen 25 hengen tiimi on kehittänyt Suomen käytetyimmän digitaalisen oppimisalustan ViLLE:n, jota käyttää tällä hetkellä noin 350 000 oppilasta ja 14 000 opettajaa. Tämä tarkoittaa, että yli…
Lue lisääSivista otti kantaa SORA-säännöksiin
Sivista lausui ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 20 §:n muuttamisesta. Ns. Sora-säännöksiin lisättäisiin vammaisalan ammattitutkinto. Sivistalla ei ollut esitykseen huomautettavaa. Lue koko esitys ja lausunto. Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode, p. 040 168 6836
Lue lisääSivistystyönantajien lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta ja siihen liittyviksi laeiksi
Sivistystyönantajat lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä jatkuvan oppimisen palvelukeskukseksi. Sivista pitää hyvänä, että jatkuvaa oppimista tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Perustettava palvelukeskus on kuitenkin vanhanaikainen ja kankea lähestymistapa kysymykseen. Tärkeämpää olisi tuoda olemassa oleva koulutustarjonta laajemmin ja joustavammin kaikkien ulottuville. Sivista myös katsoo, ettei ole mielekästä käynnistää palvelukeskuksen toimintaa ilman digitaalista kokonaisuutta. Alustamaisen palveluekosysteemin pitäisi olla koko uudistuksen…
Lue lisääVäestörakenteen muutos haastaa kuntarakenteen sote-ratkaisusta huolimatta
Jo vuosikymmenien ajan on ollut lähes varmaa, että Suomen hyvinvointiyhteiskunnan julkisten palveluiden järjestäminen ja rahoitus tulevat haastetuksi väestörakenteen muutoksen myötä. Poliittiselle päätöksenteolle tämä on ollut ja on iso haaste, sillä liian usein päättäjän on helppo lykätä päätöstä seuraavalle kaudelle. Ikääntyvä väestö Väestön ikääntyminen on tiedetty jo pitkään, koska syntyvyys on ollut matalampaa sotien jälkeisten suurten…
Lue lisääViisi nostoa työhyvinvoinnin johtamisesta – työhyvinvointi on jatkuva osa työn arkea
Työhyvinvoinnilla tarkoitetaan eri konteksteissa eri asioita, ja usein arkipuheessa työhyvinvointi mielletään viihtyvyydeksi, jota pyritään lisäämään erilaisilla arkityöhön kuulumattomilla tempauksilla. Työhyvinvointia ei tulisi kuitenkaan irrottaa liiaksi itse työstä, työnteosta ja työn arjesta. Työhyvinvoinnin ydin on itse työssä – ja hyvät työnteon edellytykset vaativat johtamista. Työryhmämme päätti syventyä työhyvinvointiin erityisesti johtamisen näkökulmasta ja tuotimme yhdessä Työturvallisuuskeskuksen kanssa…
Lue lisääTieteen rahoitukseen kohdistuva 35 miljoonan leikkaus on vastoin hallituksen omia tavoitteita
Sivistystyötyönantajat lausui Eduskunnan sivistysvaliokunnalle julkisen talouden suunnitelmasta 2022-205. Sivista katsoo, että suunnitelma ei pidä sisällään mitään suuria muutoksia aiempaan, mutta etenkin tieteen rahoitukseen kohdistuva 35 miljoonan leikkaus on vastoin hallituksen omaa ohjelmaa, koulutuspoliittisen selonteon sekä tki-tiekartan tavoitteita. Valiokunta on pyytänyt lausuntoa erityisesti kolmesta kokonaisuudesta: koulutuspoliittisen selonteon tavoitteiden rahoittamisesta, korona-ajan aiheuttaman osaamisvajeen paikkaamisesta sekä Veikkausvoittovarojen tulevaisuudesta.…
Lue lisääSivistystyönantajien lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022-2025
Sivistystyötyönantajat lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle julkisen talouden suunnitelmasta 2022-205. Sivista totea, että suunnitelma ei pidä sisällään mitään suuria muutoksia aiempaan, mutta etenkin tieteen rahoitukseen kohdistuva 35 miljoonan leikkaus on vastoin hallituksen omaa ohjelmaa, koulutuspoliittisen selonteon sekä tki-tiekartan tavoitteita. Valiokunta oli pyytänyt lausuntoa erityisesti kolmesta kokonaisuudesta: koulutuspoliittisen selonteon tavoitteiden rahoittamisesta, korona-ajan aiheuttaman osaamisvajeen paikkaamisesta sekä Veikkausvoittovarojen tulevaisuudesta.…
Lue lisääSuomalaisen arjen identiteetti muodostuu taiteesta ja kulttuurista – Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen
Koronarajoitukset ovat koetelleet rajusti taide- ja kulttuurikenttää. Museot sulkivat ovensa kuukausiksi ja kulttuuritilaisuuksia jouduttiin perumaan. Selvitysten mukaan taiteen ja kulttuurin pyörät kannattaa pitää pyörimässä, sillä se hyödyttää kaikkia. Taide ja kulttuuri työllistää, tuo verotuloja ja tekee hyvää niin tekijöille, katsojille kuin koko yhteiskunnalle. Haastattelussamme Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen jakaa näkemyksiään siitä, mitä taide ja kulttuuri…
Lue lisää